tiistai 10. toukokuuta 2011

Uusi kantapääkokemus

Illan Silmukkaseuraa odottellessa ajattelin esitellä täällä uusimman tuotokseni: sukat, jotka vilahtivatkin jo eräässä aiemmassa postauksessa. Silloin arvuuttelin, tietääkö kukaan, mikä malli oli kysymyksessä, ja ainakin kaksi ihmistä tunnisti tapauksen. Toinen heistä oli ihan vasta neulonut samaiset sukat ja esitellyt ne Villalankasarvikuono-blogissaan, josta minä ne siis itse asiassa itse alunperin bongasin. 

(Pahoitteluni niille, jotka sattuvat lukemaan minun henk.koht.blogiani Outo lintu linnassa, nyt tulee toistoa. Samat kuvat on jo niin nähty. So yesterday.)


ohje: Show-off Stranded Socks (Ravelry), Anne Campbell
lanka: Handu Vahvistettu kashmirsukkalanka
menekki: 82 g
puikot: 2,25 mm sukkapuikot
fiilis: tosi hyvä, varsinkin uudesta kantapääkokemuksesta!


Nämä sukat olivat nopsasti valmiit. Pintakuvio on minun mielestäni kivan näköinen ja sopii passelisti moniväriselle langalle. Sen lisäksi se oli nopeasti opittu ja helppo neuloa vain menemään. Ei ihan sileää oikeaa, jonkin verran piti sentään katsoa missä mennään, eli mielenkiinto pysyi yllä, mutta kyllä tätä melko rennosti sai neuloa.

Kantapää olikin sitten minulle jotain aivan uutta! Ja voin sanoa, että kokemus ei ollut ollenkaan huono. Tätä kantapäätä tulen kokeilemaan kyllä toistekin, luultavasti melko pian. Itse asiassa minusta tuntui tämän kantapään jälkeen jopa hivenen valaistuneelta. Siis kantapää, jossa ei tarvitse poimia silmukoita (jes!), joka on nopeampi kuin kantalapullinen ja kiilallinen kantapää (jes!) ja joka istuu jalkaani paremmin kuin tiimalasikantapää (jes!). Ei hassumpaa. Nyt pitää vain tarkkailla, vaikuttaako käyttö istuvuuteen jotenkin tai mitään. Raportoin täällä, jos jotain uutta ilmenee.

Tämä kantapää (mikähän sen nimi sitten ikinä onkaan) on muuten aika jänskän näköinen silloin kun sukka on ihan vain tasossa. Sukka on muodoltaan jotenkin kummallinen. 

Tämänkin kuvan perusteella voisi olla vaikea uskoa, että sukka istuu jalkaan mukavasti. Siitä huolimatta se ainakin minulla istuu.

Ja katsokaapa tosiaan kantapäätä. Aika jänskä. Ja yksinkertainen. Lyhyesti: siinä vaiheessa kun varsi on sopivan pituinen aletaan joka toinen kerros lisätä molemmilla puolilla sukkaa yksi silmukka yhteensä 12 kertaa. Lisäysten jälkeen neulotaan kantapää (ei siis mitään kantalappua, se osa on valmis jo, vaan kantapää jalkapohjassa) lyhennetyin kerroksin, joiden aikana sukasta kaventuu 12 silmukkaa molemmin puolin. Ja kun se on valmis, jatketaan vaan entiseen malliin ainoastaan sillä erolla, että jalkapohjan osuus neulotaan sileänä neuleena. Melko simppeliä. Ymmärsikö kukaan mitään?

Nämä sukat on neulottu 72 silmukalla, eli tietysti aivan eri paksuisella langalla neulottuna ja eri silmukkamäärällä lisätään sitten eri määrä silmukoita kantapään aikana. En sit osaa sanoa, että kuinka monta. Pitää kokeilemalla katsoa.

Ja vielä lähikuva kantapäästä:


Olen kyllä tosi tyytyväinen näihin sukkiin. Toisen blogini puolella tosin jo ilmoitin, että movivärisistä langoista neulomisen kiintiöni taitaa olla hetkeksi täynnä, mutta se nyt johtuu vain siitä, että yksiväriset tai semisolidit langat on vain noin yleensä vähän enemmän minun juttu. (Ja sit nyt pitää heti tunnustaa, että aloitin kyllä tänään taas uudet sukat taas useampivärisestä langasta, mutta sille on hyvähkö syy ja lisäksi se lanka on vain yhden väri eri sävyjä.)


No, tällaista tällä kertaa. Ensimmäinen silmukkaseuralainen saapui jo, joten pitää mennä olemaan seurallinen. (Silmukkaseurallinen.)

5 kommenttia:

Tiina H. kirjoitti...

Hauska sukkamalli. Irrallaan ollessaan kyllä on aika jännä... Muistuttaa lähinnä omia hyvin kulahtaneita tennissukkiani, joissa ei alun alkujaankaan ole ollut oikein muotoa. Ne eivät kyllä istu jalkaan, mutta hyvä tietää, että nuo istuvat. :)

frost kirjoitti...

Hienot! Upea lanka ja malli, täytyy kyllä itsekin kokeilla tuota kantapäätä, kun en millään haluaisi poimia niitä silmukoita ja tämä vaikuttaa helpommalta kuin tiimalasi.

Pakko lisätä vielä tähän, kun aiemmin kyselitte siitä täydellisestä lankakaupasta.. Sattuipa niin, että saitte juuri Lumoavalle langalle pari täydellisyysominaisuutta hankittua!

Poistokorista ostamani lanka pääsi juuri viimemetreillä (senteillä) harmillisesti loppumaan. Ja tässä ne ominaisuudet:
1) Pieni nöttönen haluamaani (käsittääkseni kai periaatteessa loppuunmyytyä) lankaa löytyi teiltä!
2) Sain nopeasti vastauksen sähköpostiini epätoivoisessa tilassani

=Täydellistä palvelua!
Saan siis neuleeni valmiiksi enkä joudu Ameriikasta asti tilamaan muutamaa metriä lankaa.
ISO KIITOS!

Tiina H. kirjoitti...

Piti vielä lisätä, että jalassa nuo sukat näyttävät todella kauniilta, eivät lörpsötä yhtään.

Raiku kirjoitti...

Tiina H: Kiitti. :) Sukkamalli on tosiaan hauska ja suosittelen kyllä kokeilemista. Tietty voi olla, että jonkun jalkaan tietty sukka istuu hyvin ja toisen jalkaa ei ollenkaan, mutta kokeilla kyllä kannttaa. Jos ei sitten passaakaan sulle, niin ehkä lähipiiristä löytyy joku jolle sopii. Ja neulomiskokemuksena tuo ainakin oli aika jänskä.

frost: Kiitos, kiitos! Ja suosittelen kyllä kokeilemaan. Juuri se silmukoiden poimiminen on minusta yleensä tylsintä, tässä siltä välttyy.

Ja mahtava kuulla, että sait tarvitsemaasi lankaa meiltä ja että olet tyytyväinen. :)

-maiju- kirjoitti...

Aivan ihanat sukat! Kiva tuo lankakin. Olis pakko päästä kokeileen. Harmi, että ohje on Lontoonkielinen....