torstai 26. toukokuuta 2011

Paperinukkeleikki

Nyt kun blogi on lähtenyt jo mukavasti käyntiin, on aika esitellä eräs idea, joka pälkähti päähäni muutamia viikkoja sitten ja josta olemme nyt Lumoavassa langassa päättäneet tehdä itsellemme projektin. Idean esitteleminen vaatinee nyt hieman taustojen kertomista, joten tässä tulee.

Paitsi että olen innokas käsityöblogien lukija, seuraan myös säännöllisesti muutamia muotiblogeja. Käsityöblogien kanssa jään aina silloin tällöin kaipalemaan tarinoita siitä, miten vaatteille käy niiden valmistuttua. Päätyvätkö ne tosissaan käyttöön? Minkälaisiin muihin vaatteisiin ja asusteisiin niitä yhdistetään? Sitten taas muotiblogien kanssa minua käsityöihmisenä välillä vähän kyllästyttää, kun minusta pelkkien kauppaostosten esitteleminen ei aina ihan tahdo olla tarpeeksi mielenkiintoista.

Yksi seuraamistani vaatteita(kin) käsittelevistä blogeista on kaverini Sannan kirjoittama Hearts&Minds. Eräänä päivänä sattui silmääni postaus, jossa Sanna pohdiskeli värien käyttöä pukeutumisessa ja haaveili niiden lisäämisestä omaankin pukeutumiseensa. Silloin minulla välähti. Entäpä jos tehtäisiin yhteistyötä? Minä olen toistaiseksi suunnitellut yhden neuleohjeen ja sävellellyt muuten vain omiani useammankin kerran. Mitä jos suunnittelisin yhdessä Sannan kanssa hänelle jonkin pukeutumiseen väriä tuovan vaatteen tai asusteen? 

Tässä on Sanna

Ehdotin ideaani Sannalle ja hän innostui. Esitin ideani Lauralle ja hänkin näytti vihreää valoa. Niinpä suunnitelma on nyt tämä: Mietimme yhdessä, minkälaisen vaatteen tai asusteen teemme, mistä materiaalista ja minkä värisen. Sen pitäisi olla jotain, mikä sopii Sannan tyyliin ja jotain, minkä tekeminen innostaisi minua. Ja jos neule onnistuu ja siitä tulee sellainen kuin ajattelimme, teen neuleesta myös ohjeen myyntiin Lumoavalle Langalle.

Blogiin on nyt siis tulossa juttusarja Sannan puvustamisesta. Ensi kerralla esittelen teille vähän enemmän Sannan tyyliä ja omia ajatuksiani siitä, mikä mielestäni hänelle sopisi. Sanna puolestaan kirjoittelee asiasta omassa blogissaan omasta näkökulmastaan, hänelle kun neulominen ei ole aivan niin tuttua ja arkipäivää kuin joillekin meistä. Ensimmäinen juttu onkin jo luettavissa, käykääs tsekkaamassa. Tarkoitus on projektin aikana muun muassa lisätä Sannan materiaalituntemusta ja saada hänet kokeilemaan uusia värejä ennakkoluulottomasti. Ja ehkä innostumaan neulomisestakin. ;)

Minulle tämä projekti on oikeastaan kuin paperinukkeleikki. Rakastan muille neulomista (vähän liikaakin, kun välillä ei jää itselle neulomiseen aikaa) ja tykkään hirveästi miettiä, mikä passaisi kellekin. Lisäksi tykkään ylipäänsä yhteistyöprojekteista, ainakin jos ne sujuvat. Kirjoittelen täällä sitten neuleen ideoinnista ja projektin etenemisestä muutenkin jahka vauhtiin päästään. Tavoitteenani on, että valmista saadaan syksyksi tai jossain vaiheessa syksyä, riippuu mitä päädytään tekemään. Toivottavasti teitäkin kiinnostaa tällaisen projektin seuraileminen, sillä siitä on nyt luvassa juttua useampaan otteeseen!

3 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Kuulostaapa mielenkiintoiselta, jään seuraamaan innolla :)

Itsekin olen miettinyt käsityöblogeja lukiessa, että olisi kiva tietää, mitkä vaatteet ja asusteet kenelläkin on jääneet käyttöön ja mitä ei ole niin paljon pidetty.

Inka kirjoitti...

Yhdyn kyllä tuohon että käsityöblogeissa pitäisi olla enemmän "asukuvia", hauskaa olisi myös että näkisi vanhempia töitä erilaisiin asukokonaisuuksiin yhdistettynä. Taidanpa ottaa tästä vinkistä vaarin omaan blogiini :) Blogeissa nähdyt neulevaatteet ovat myös valitettavan usein aika kaukana siitä mikä itseäni miellyttää ja mikä sillä hetkellä on muodissa. Tuntuu vähän etteivät kaikki ole ihan niitä tyylitajuisimpia ihmisiä :D Itseäni ei ainakaan kiinnosta jälleen uusi pari jotain palmikkoneulesukkia, sen sijaan on kiva nähdä muidenkin itse suunnittelemia töitä. Toistaiseksi en ole vielä lähtenyt suunnittelemaan ja tekemään itse kokonaista neulevaatetta, mutta ensi syksyksi olen jo vähän suunnitellut jotain ponchon tapaista.

Jään siis innolla seuraamaan tätäkin projektia!

Raiku kirjoitti...

Kiva kuulla, että muillakin on samoja ajatuksia asiasta kuin mulla! :) (Ja anteeksi kun on jäänyt vastaamatta kommentteihin aiemmin.)

Ja Inka, mahtavaa jos otat vinkistä vaarin, kävin nimittäin kattelemassa blogiasi ja se on muutenkin tosi upea, käsityö-asukuvat ois kyllä kiva lisä.

Minua kiinnostaa kyllä se uusi pari palmikkoneulesukkiakin, mutta vielä enemmän saisin siitä irti, jos se esiteltäisiin osana asua. Näkisi miten sukkien tekijä yhdistelee värejä pukeutumisessaan, ja esimerkiksi sen, korostaako hän sukkia asussaan, vai jäävätkö ne täysin taka-alalle. Voisin itsekin harkita tuollaista, mutta olen vähän arka asian suhteen, kun mulla harvoin on mitään kovin mielenkiintoisia asuja päällä! :D Ehkä sit joskus, kun on ehtinyt neuloa ja ommella tarpeeksi...