torstai 8. joulukuuta 2011

Ensimmäinen Kaikki lähti lapasesta -projekti

Toivottavasti kukaan ei nyt pahasti pety, kun tällä kertaa blogipostaus ei liity joulukalenteriin. Tämän päivän tarjous on tosiaan jo kerrottu, kannattaa vilkaista edellinen postaus, jos meni ohi. Itse ajattelin vain piipahtaa täällä esittelemässä ensimmäisen aikaansaannokseni Kaikki lähti lapasesta -kirjan ohjeista.

Tekniset tiedot

Vappu-lapaset! Aloitin järjestelmällisesti neulomalla kirjan ensimmäisen ohjeen, pitäisiköhän siis jatkaa neulomalla seuraavaksi Vappu-pipo?

Itse asiassa tätä projektia ei neulottu niinkään kirjalähtöisesti, vaan syynä lapasten neulomiselle oli joulukeräys, josta Laura aikaisemmin kirjoitteli. Alunperin ajattelin neuloa keräykseen pipon ja huivin, mutta huivin neulottuani minua ei oikein yhtään pipotuttanutkaan vaan yhtäkkiä innostuin lapasista. Koska halusin neuloa huivin ja lapaset samasta langasta, aloin tutkiskella, mikä lapasohje passaisi Dropsin Limalle. Kauaa ei tarvinnutkaan miettiä, kun välähti ja muistin, että nätti lapasohje löytyisi uudesta, ihanasta kirjastani.


Tykkäsin tästä lapasohjeesta kovasti. Ohje oli selkeä ja malli mukaansatempaava ja sutjakkaasti etenevä. Valitettavasti ohjeessa oli pieni virhe kerrosluvuissa, mutta joku muu on ehtinyt hoksata sen, niin että korjaus ohjeeseen löytyykin jo Kaikki lähti lapasesta -blogin errata-sivulta. Virhe ei nyt sinänsä mikään maata kaatava ole ja luultavasti moni osaa sen järkeillä ihan itsekin, mutta on silti mukava, että korjaus siihen löytyy helposti.


Tässä neuleohjeessa pidän erityisesti siitä, että lapasten varsista tulee napakat. Näissä lapasissa ei tarvitse pitää käsiä nyrkissä, jotta tumput eivät tippuisi kädestä, siitä palmikollinen varsi pitää huolen. Suosittelen kyllä ehdottomasti tätä ohjetta ja jonain päivänä teen lapaset varmaan itsellenikin.

Vaikka tykkäänkin näistä lapasista, tämän hetken suosikkini kirjan neuleista on kuitenkin Friika. Haluan kyllä aivan välttämättä neuloa sen vielä itselleni ja mieluiten vieläpä ohjeessa olevalla langalla. Olen itse neulonut Rowanin Felted Tweedistä toistaiseksi vain mallitilkun, mutta olen asiakkailta ja muilta tutuilta neulojilta kuullut langasta niin paljon hyvää, että odotan sormet syyhyten saavani laittaa langan puikoille. Toki sen mallitilkunkin neulominen oli kokemuksena ihan jees, mutta hei, se oli vain mallitilkku. Yleensä ottaen mallitilkut ei ole se kaikista kiinnostavin osa neulomista...

No, ihan heti en viitsi Friikaa aloittaa, sillä jonossa sitä ennen on muutamia muita projekteja. (Yhteensä minun jonossani on epäilemättä miljoonia projekteja.) Eilen aloitin Rocky Coast Cardiganin siitä toisesta Lumoavaan Lankaan vasta ilmestyneestä kirjasta, Coastal Knitsistä. Katsotaan onnistunko saamaan valmista ennätysajassa niin kuin Satu. Olen tässä jo muutamia päiviä odotellut, milloin Villalankasarvikuonossa esitellään valmistunut villatakki. Tosin olen kyllä nähnyt neuleen jo ihan livenäkin, mutta silti olisi mielenkiintoista päästä lukemaan Sadun kommentteja projektista.

Ylipäänsä minua kiinnostaa kovasti muiden projektit kahden edellä mainitun kirjan ohjeista. Joko teistä monilla on kirjojen neuleita puikoilla tai peräti jo puikoilta pois? Linkkailkaa ihmeessä kommentteihin mahdollisia blogipostauksianne tai Ravelry-projekteja!

1 kommentti:

Emma kirjoitti...

Mie aloitin just Nti Talonmies -tunikan. Aiheesta arpajaiset blogissani, en siksi voi kertoa vielä sen tarkemmin :D