tiistai 14. kesäkuuta 2011

KIPpis ja kulaus!

Viime lauantaina KIPpailtiin täällä putiikilla. Aamupäivä soljui rauhallisesti, sillä minun lisäkseni täällä oli yksi innokas neuloja, Heivatut kudelmat -blogin MariJ. Iltapäivällä alkoi muitakin saapua paikalle, ja kaiken kaikkiaan meitä oli kymmenkunta neulojaa ja virkkaajaa paikalla. Päivä kului nopeasti hyvässä seurassa! Kaupan sulkeutuessa päätimme vielä ulkoiluttaa kutimiamme ja suunnistimme hetkeksi paistattelemaan päivää paikallisen anniskeluravintolan patiolle. Neulomisemme innoitti mm. ohikulkevan miehen esittämään pienen serenadin meille! Kappaleeksi valikoitui "Huopikkaat huopikkaat" :D



Esittelenpäs tässä samalla mitä minulla oli KIPpinä puikoilla. Vihreä villatakkini on yhä kesken ja odottaa valmistumista. Hitaasti hyvä tulee tai joitain. Paksuhko villa-alpakkasekoite ei ole ihanteellisin neulottava viimeviikkojen helteiden aikana. Joten puikoille piti saada joku pieni välipalaneule. Olen jo pitempään kuolannut yhtä kivaa sukkamallia kirjasta Sock Club - Join the Knitting Adventure (Charlene Schurch ja Beth Parrot). Ariel-sukat pääsivät siis puikoille ja langaksi valikoitui lankakorin syövereistä punaista Lanettia. Tiedän, Lanett ei ole sukkalanka, mutta näistä tuleekin hienostelusukat, joita ei ihan joka päivä nähdäkkään käytössä. Ja toisekseen, haluan saada kutistettua kotoa löytyvää lanka-arsenaalia. Katsotaan miten käy!

4 kommenttia:

Kikka kirjoitti...

Kaunista on sukan pintastruktuuri ainakin tuolla langalla! Ihan huipun näköistä: tulee juhlasukat!

Laura kirjoitti...

Kiitos Kikka! Tuo mallikerta on nimeltään merenneidonpyrstöpitsi, ja kyllähän se on sievä! Pingotettuna pääse sitten oikeuksiinsa. Raportoin sitten lisää, kun sukat ovat esittelykunnossa :)

Seijasisko kirjoitti...

Kaunista sukanvartta. <3 Mulle ei kyllä KIPpalessa onnistus tuollaiset kuviot..mulla pittää tapaamisissa on aina simppeli neule muuten menee silmukat sekaisin.:)

Emma kirjoitti...

Harvoin sitä saa neuleaiheisia serenadeja kuunnella :D

Komia varsi tulossa!