keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Alpakkaa puikoilla

Minä otin pienoisen varaslähdön Dropsin alpakkajuhliin ja hommasin itselleni villatakillisen verran Alpacaa jo viime viikolla. Jostain Ravelryn keskustelusta löysin sattumalta linkin Zoraan, tosi kauniiseen villatakkiin, jonka ohje löytyy Knittystä. Juuri tuota kyseistä lankaa ei löydy meidän valikoimastamme, eikä myöskään  minun kotistashistäni, mutta laskeskelin, että Dropsin Alpaca täsmää riittoisuutensa puolesta aika hyvin tuohon alkuperäiseen lankaan. 
 
 
Kerrankin olin kärsivällinen ja noudatin itse muille paasaamaani neuvoa ja neuloin mallitilkun. Itse asiassa peräti kaksi. Mallitilkku kannattaa aina. Nyt en kyllä saanut millään ilveellä sekä kerros- että silmukkatiheyttä täsmäämään annettuun, mutta valitsin sitten puikkokoon, jolla kerrokset on jotakuinkin sinne päin, ja silmukoita laskin sitten vähän uusiksi. Olen henkisesti varautunut purkamaan mallitilkuttelustani huolimatta, mutta rukoilen neulejumalia, että minun ei kuitenkaan tarvitsisi. Minulla on hirveä hinku saada takki äkkiä valmiiksi ja päälle. Onko kukaan muu huomannut, että viime aikoina on alkanut olla aika kylmä?


Alpakan kanssa olen oppinut olemaan vähän varuillani. Olen itse neulonut tähän mennessä Drospin Alpacasta (linkki Ravelry-projektiini ja toiseen), Novitan Luxus Alpacasta (Ravelry-projektini ja toinen) ja BC Garnin Baby Alpacasta (Ravelry), ja kokemuksieni mukaan kaksi ensin mainittua on venähtänyt vähän käytössä, Dropsin Alpaca tosin aika paljon vähemmän. (Niin ja siis niitä projekteja vartenhan en neulonut mallitilkkua, saati sellaista, jonka olisin kastellut ja pingottanut... köh köh.) Sitä Baby Alpaca -neulettani en itse asiassa ole vielä käyttänyt, kun sitä pitäisi purkaa ja korjailla, huoh... mutta olen siitä neulonut mallitilkut ja pingottanut jo ihan sitä itse neulettakin, ja se ei minusta kyllä pahemmin sinkunut.

Joka tapauksessa tällä kertaa halusin olla oikeasti vähän paremmin kartalla sen suhteen, miten paljon neuleeni tulee pingotuksessa venymään, ja siksi neuloin parikin mallitilkkua. Joo, se on tylsää, en minäkään siitä nauttinut, mutta loppujen lopuksi ei se nyt niin kamalaa ole. Neulomistahan se sekin on.
 
 
Huolellisista alkuvalmisteluistani huolimatta en ole aivan täysin rauhallisin mielin. Tai siinä mielessä kyllä, että olen nyt ihan zen ja päätän kestää mahdolliset takaiskut heittämättä neuletta seinään (tällä kertaa), mutta olen vähän väliä aivan varma siitä, että valitsin kuitenkin väärän koon ja laskin kaiken ihan päin seiniä. Vaikka miten vaikeaa tämän tason matematiikka voi oikeasti olla..?

No, aika näyttää. Ja aina voi neuloa uusiksi.

Onkos muilla nyt alpakkaa puikoilla, ja mitä on tulossa? Alkaako teitä muita näin viilenneiden säiden myötä alpakka houkutella?

12 kommenttia:

Judiuni kirjoitti...

Mä sorruin puoleen kiloon vaalean roosaa Baby Alpaca Silkiä, mutten ole vielä päättänyt millaisen villatakin tai tunikan neulon. Dahlia on vielä puikoilla, joten ei tarvine vielä päättää.

Tuo Zora näyttää kivalta. Multa on mennyt ihan ohi tämä malli.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Hymyilyttää, sillä minulla on aivan samasta vihreästä alpakasta tulossa perus- ylösalaisin neulottu poolopaita. Projektipussukkanikin on kovin saman näköinen ;D

Ja Dropsin alpakkajuhlat ovat mainio keksintö! Luulenpa, että pitää täydentää pian varastoja :)

outi kirjoitti...

No kuule ei oikeastaan mitään ole puikoilla. Siis sellaista vetävää. Yksi neuletakki on tarkoitus aloittaa heti Nepalista, kunhan neulemojo palaa, mutta juuri nyt olen ihan vetämätön. Eli surffailen ja ihastelen, kuinka muilla riittä draivia.

KristiinaS kirjoitti...

Hmm, mä valitsen silmukkatiheyden mukaan kun sitä ei sitt voi säätää kesken työn, kerrostiheydestä en yleensä välitä, kerroksiahan voi neuloa enemmän tai vähemmän, ja useimmitenhan neulotaan mittanauhalla mitattavia määriä.
Kaunis väri, pirteä vihree.

Raiku kirjoitti...

Judiuni: Juu, sun ostokset huomasinkin jo blogistasi, ja lisäksi Laurakin kertoili tänään, että olit ollut käymässä kaupalla ihan flunssaisena ja väsyneenä. Ehkä ne langat sitten piristää. Ja kuule, minäkin luulin ihan tuon Zoran ohittaneeni, mutta sitten kun tarkistin, niin sehän jo löytyikin Ravelry-jonostani. No, ei sitä kaikkea voi muistaa. :D

Mari: Ei kai se ole kummakaan, että noin kaunis vihreä vetoaa meistä moniin, vai mitä? :) Mutta onpas vain kumma sattuma tuo samanlainen projektipussukka! Kuka olisi osannut arvata? ;D Kannattaa tosiaan hyödyntää alpakkajuhlia, jos on varastoissa yhtään alpakkavajetta.

outi: Niin, aina ei kyllä riitä draivia... Musta taas tuntuu, että sulla on vähän väliä blogissa jotain hienoa, nytkin se huppuzydeemi. Tai siis minusta se on hieno, mulle kelpaisi vastaava nimenomaan semmoisella isolla hupulla. Ainakin kuvitelmissani se olisi tosi siisti juttu, tiedä sitten todellisuudesta...

KristiinaS: No mä meinasin toimia juuri noinpäin, niin kuin sanoit. Mutta mietin sitten, että kun kuitenkin etupuolen ja hihojen kavennukset tulee kerrosten eikä senttien mukaan, ajattelin että helpointa mennä sillä. Kun sitten jos silmukkatiheys olisi ollut oikea, olisi kerroksia ollut ihan pirusti enemmän kuin ohjeen tiheydessä, ja uskoisin sen vaikuttavan jo siihen, minkä mallisiksi hihan aukotkin muodostuvat, ja niitä en jaksaisi laskea uusiksi. Sitten lisäksi mallitilkuissa näytti kuvio mukavammalta siinä missä kerrosluku (melkein) täsmäsi. Silmukkaluvun täsmätessä kuviot ovat niin pieniä, että ne ei näytä kovin kummoisilta. Mutta noin yleensä minäkin olen luovinut tuolla sinun tyylilläsi eteenpäin. :)

Judiuni kirjoitti...

Juu niin olin, kun oli pakko tulla kaupunkiin hoitamaan asioitaan ja sitten jotenkin vahingossa ajauduin Lumoavaan ja jumahdin nojatuoliin keräämään voimia, että jaksaisin tulla takaisin. Eikä kannattanut, sillä mulle nousi uudestaan kuumetta sen reissun takia.

Raiku kirjoitti...

Niinpä niin, tuohan siinä aina on, kun lähtee puolikuntoisena liikenteeseen - sitten ei parane ikinä. Mutta toivottavasti sulla pian olo kohenee!

Moffi kirjoitti...

Hi-hii.. minulla tilauksessa Nepalia, yllätys yllätys SINISENÄ! :D Niin ja mallikin on siihen valittuna. Minähän en hamstraa turhia, kun tarpeeseen vaan. Niin kerta! ;)

kaisa kirjoitti...

Alpakka, mun lemppari ♥

Just on puikoilla Dahlia Baby Alpaca Silkistä, pitsikuvio pitäisi pingottaa, että pääsisin eteenpäin. Nepalia on odottamassa, että saisin ne puikoille. Ja ilun ihanaa alpakkasilkkiä. Tarvis enemmän aikaa!

Raiku kirjoitti...

Moffi: Mikä yllättävä värivalinta! Ja tottakai sitä vaan tarpeeseen hamstraa, mihinkäs muuhunkaan?

Kaisa: Ai sullakin on Dahlia? Sepäs tuntuu olevan suosittu! Ei sillä, nättihän se on. :) Allekirjoitan kyllä kans tuon, että aikaa tarvis enemmän. Todellakin.

Anonyymi kirjoitti...

Uijui, toi zora on kyllä ihana! Onko teidän putiikissa tarjolla tuohon malliin sopivampaa lankaa kuin dropsin alpaca? Vaikka on tuo vihreä niin makea :)

Raiku kirjoitti...

Tiesin, että en ole ainoa, johon Zora vetoaa! :) Uskoisin, että tuohon malliin voisi käyttää meidän langoista ehkä ainakin Rowanin Felted Tweediä, se vaikuttaisi olevan aika lailla yhtä juokseva. Tietysti en ole koskaan siitä ohjeen langasta neulonut, joten vertailu sinänsä on vähän hankalaa, voi vertailla vain metrimäärää samassa painossa, annettua tiheyttä ja sen semmoista. Mutta sillä Felted Tweedillä uskaltautuisin varmaan kokeilemaan. Tämän Alpacan kanssa mua vielä vaivaa se epävarmuus venymisestä, mutta saapa nähdä. Jos kokeiluni epäonnistuu surkeasti, niin onpahan siitä muille hyötyä, tietävät välttää. :) Ja toisaalta jos onnistuu, niin sitten uskaltaa Alpacaa tähän suositellakin.