keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Messut takana

Viikonlopun messuista on jo muutama päivä, mutta messukuulumisia ei ole tullut kirjoiteltua. Se johtuu pääasiassa siitä, että vaikka viikonloppu oli ihan mielettömän mukava, on sen jäljiltä ollut vähän väsähtänyt olo - eikä vähiten sen jälkeen alkaneen flunssan vuoksi.

Olimme tosiaan myyjinä ensikertalaisina messuilla. Itse olin jopa ensikertalaisena millään messuilla ylipäänsäkään. Perjantaina lastasimme mukaan lankaa laatikkokaupalla täysin epävarmoina siitä, kuinka paljon mitäkin oikeastaan kannattaisi mukaan ottaa. 
 
 
Lauantaipäivä oli kyllä melkoinen yllätys! Ihan sellaiseen kuhinaan kojumme ympärillä emme tainneet olla varautuneet. Oli kyllä tosi mukava, että ihmisille tuntui langat kelpaavan, mutta toisaalta oli harmi, että kenenkään kanssa ei joutanut enempiä juttelemaan. Muutamia uusia tuttaviani retriitistä kävi päivän aikana kojullamme, ja olisi ollut hauska höpöttää enemmänkin, mutta yksinkertaisesti ei ehtinyt. Tuskinpa kukaan kuitenkaan loukkaantui.

Viikonlopun hittituotteita olivat ehdottomasti Aade Lõngin liukuvärjätty villalanka ja Dropsin Fabelit. Ne menivät kuin kuumille kiville, ja moni väri pääsi valitettavasti kokonaan loppumaan. Pitänee pistää nämä langat mieleen ensi vuoden messuja varten. Tosin mistäs sitä tietää, mikä vuoden päästä on se suosituin lanka.

Lauantaina iltapäivästä ehdin minäkin vähän kierrellä messualueella ja tein itsekin pari ostosta. Minun mukaani tarttui kaksi huivineulaa ja lompakko. Kovin kummoista kierrosta en kuitenkaan jaksanut tehdä, ja suurin osa messualueesta jäi kyllä kartoittamatta, harmi kyllä. Ehkä sitten ensi kerralla.

Olikos muilla mukavaa messuilla? Löysittekö mitään mielenkiintoista?

7 kommenttia:

Judiuni kirjoitti...

Kuhinaa oli sen verran paljon, etten kahdella ensimmäisellä kerralla päässyt edes tervehtimisetäisyydelle. Ehkä olsiitte tarvinneet kolmannenkin myyjän ja sitten olisitte ehkä päässeet vähän kiertelemään messuilla.

Matleena kirjoitti...

Olikin tosi ruuhkaista se lauantaipäivä. Minä kävin pariin otteeseen siinä teidän kojun luona, mutta lähellekään en päässyt. Ei minulla tosin ollut mielessä mitään tarpeitakaan ja siksi hyvillä mielin seurasin teidän vilskettä. :)

MariJ kirjoitti...

Minun ainoa varsinainen messulankaostokseni taisi olla se turkoosi Cascade Yarns Heritage 150, jonka teiltä ostin; toiset lankani olin ennakkotilannut Tapiolta. Vähän joka putiikki myi niitä samoja Fabeleita ja Steppiä (teillähän sitä Steppiä tosin ei kyllä ollut), joten teidän koju oli siinä mielessä mukavaa vaihtelua, että oli vähän muitakin sukkalankoja. Niin ja muilla kojuilla oli näitä kaikenmaailman trendilankoja sitten kans, eli vähän sellainen yksipuolinen tarjonta tuppasi olemaan. Ehkä ensi vuoden messuja varten kannattaisi ottaa just sellaisia lankoja, mitä ei välttämättä muilla ole. Paitsi että kun teillä sitten oli niitä Fabeleita, mitä kaikilla muillakin, niin teillä oli edullisempi kuin muilla, siksi ne varmaan kävivätkin kaupaksi. :)

Kardemumma kirjoitti...

Monilla messuilla olen ollut myymässä ja se on aina yhtä vaikea tietää, mikä on se hitti tänä vuonna. Kokemusta tulee messu messuilta ja kivaa siellä on olla silläkin puolella tiskiä. Olo on tosi raukea messuhälinän jälkeen ja menee hetki ennen kuin rauhoittuu. Mutta mukavaa hommaa.

Seijasisko kirjoitti...

Kivaa oli messuilla ja sattumalta valitsin sunnuntain niin eipä ollut niin ruuhkatkaan. Tänään sain minäkin vasta messuraportin kirjoitettua.

Seijasisko kirjoitti...

Sain juuri valmiiksi ranteenlämmittimet sinulta messuilta ostamastani langasta. Lanka on ihanaa ja ihan kiva lopputuloskin.:)

Raiku kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Minä en ole muistanutkaan käydä vastailemassa, kun on ollut niin paljon muuta mielessä heti messujen jälkeen.

Judiuni: Tosiaan, kolmas myyjä olisi varmaan ollut hyödyksi, mutta nytkin saatiin kyllä vuoronperään odotella kassakoneen luona... ehkä jos ois kaksi kassakonetta ja kolme myyjää! :D

Matleena: Joo, vilkasta oli, ja et ole muuten ainoa, joka on sanonut, että ei loppujen lopuksi edes päässyt meidän kojulle asti, kun siinä oli jatkuva ihmismuuri. Noh, toivottavasti kukaan semmoinen ei jäänyt kokonaan ulkopuolelle, joka olisi tosissaan halunnut tulla katselemaan.

MariJ: Kiitos huomioista! Kyllähän sitä nyt on varmaan vähän jo parempi haju seuraavia messuja varten, ja palautetta tuli jo paikankin päällä. Aika moni olisi esimerkiksi kaivannut Cascade 220:stä, ja sitä ei varmaan muillakaan myyjillä siellä ollut. No, näin sitä vain voi viisastua, kokeilemalla. :)

Kardemumma: No niin minä olen vähän arvellutkin, että se ennustaminen on kuitenkin hankalaa kokeneemmillekin. Pitäisi osata tosi hyvin seurata trendejä ja maailmanmenoa ja vähän kaikkea... :) Ja sanopa muuta, olo oli tosiaan aika naatti messujen jälkeen, ihan pukkasi flunssankin! Mutta ei kyllä jäänyt yhtään huono mieli siitä viikonlopusta.

Seijasisko: Joo, sunnuntai oli kyllä huomattavasti rauhallisempi. Tosin silloin oli meillä ja varmaan monilla muillakin jo osa tuotteista ihan loppu. Hienot ranteenlämmittimet olit muuten tehnyt! :)