keskiviikko 17. elokuuta 2011

Uudet tilat, jeejee!

 
Blogin puolella on ollut viime päivinä vähän hiljaista, mutta uudella kaupalla on ollut kova tohina. Viime perjantain ja lauantainhan olimme kokonaan suljettuna remontin loppumetrien, hyllytyksen, sisustelun sun muun vuoksi. Olin itse perjantaina mukana hyllyttämässä ja se oli oikeastaan omalla tavallaan ihan hauskaa. Käytiin välissä syömässä läheisessä salaattikahvilassa tosi hyvät ruuat ja jatkettiin huhkimista.

Perjantaina täällä ei vielä näyttänyt ihan vimpan päälle valmiilta.


Nyt kauppa on taas auki, on ollut maanantaista asti. Laura tuossa juuri päätti, että avajaistarjoukset, joiden oli tarkoitus olla voimassa tähän päivään asti, jatkuvatkin ensi lauantaille. Kaikkia tarjouksia ei ole käsittääkseni vielä ehditty laittaa verkkokaupan puolelle, (sitä kiirettä on tosiaan riittänyt), mutta jospa pian saataisiin verkkokauppakin ajan tasalle.

Tämä uusi kauppa on ainakin minusta ihan huippu. Täällä on entistä avarampaa ja valot on paremmat. Ja täällä on peräti tilaa uudelle sohvalle!
 
 
Neulontanurkkauksen sohva on houkuttelevan näköinen.

Muuton myötä pistettiin lankajärjestystäkin uusiksi, ja ainakin nyt tässä vaiheessa tuntuu, että tämä uusi järjestelmä on entistä toimivampi. Aiemmin meillä oli langat jaoteltu valmistajien mukaan, mikä johti siihen, että jos asiakas etsi vaikkapa sukkalankaa, joku tietty sukkalanka unohtui kokonaan esitellä tai se jäi muuten vain vähän varjoon. Nyt meillä on sukkalangat yhdessä ryppäässä, alpakat toisessa, villat ja merinovillat omissaan jne. Sekoitelangat ovat pitkälti sen mukaan, mitä ainesta langasta löytyy eniten.
 
 

Ainiin, uusia lankojakinhan tuli muuton myötä valikoimaan! Ja uusia värejä ennestään tuttuihin lankoihin.
 
Dropsin Fabel Printiin tuli kivoja värejä, tässä pari esimerkkiä.
 
 
Dropsin Alpacaan tuli uutena ihana vihreä-mix ja kaunis keltainen.
 
Täytenä uutuutena tiensä hyllyillemme löysi mm. Punta Yarnsin Merisock, mistä meitä onkin jo kiitelty. Ainakin Soile on tyyvyväinen kun hänen hienovaraisiin vihjeisiinsä on vastattu. 
 
Punta Yarnsin Merisockia

Toinen uutuuslanka on sekin monien asiakkaiden toivoma. Cascaden Heritage Silk onkin tosi ihanan näköinen ja tuntuinen, oikein silkin kiiltoisa ja pehmyt. Mitähän minä neuloisin siitä? Tekisi mieli heti aloittaa jotain.

Cascaden Heritage Silkejä

Tulkaahan kaikki kynnelle kykenevät käymään uudella putiikillamme! Minä olen itse nyt niin innoissani tästä paikasta ja uusista langoista, että en osaa tämän enempää tänne tähän hätään kirjoitellakaan. Ehkä sitten huomenissa lisää, jos vaikka siihen mennessä tottuisi tähän paikkaan sen verran, että malttaisi keskittyäkin.

13 kommenttia:

Päivikki kirjoitti...

Isot onnittelut! Näyttää tosi herkulta. Harmi, että ovat laittaneet Oulun niin kauas...

(Eikös se teijän kauppa ollutkin Oulussa?)

Raiku kirjoitti...

Kiitos, kiitos! Ja joo, Oulussa ollaan. Harmi tosiaan, en kyllä tiiä, kuka keksi Oulun tänne sijoittaa. ;P

Simpura kirjoitti...

Hirmuisesti onnea uudelle kaupalle!

Tilat näyttää täältä päästä tosi kivoilta :)

Eija kirjoitti...

Mukavalta näyttää. Täytyypä ohikulkiessa piipahtaa!

Kikka N kirjoitti...

Värikkään näköistä!
p a l j o n, P a L j O n
O N N E A uuteen KAUPPAAN!

kaisa kirjoitti...

Ihanan näköistä!

Onpa kiva, kun jatkoitte avajaisalennuksia. Harmittelin jo, kun en ehdi viikolla käymään kaupungissa. Perjantaina ole tulossa, joten käyn kattomassa josko merisockia olisi vielä jäljellä.

Judiuni kirjoitti...

Oli aivan ihanat uudet tilat. Voisinkin tulla lauantaina koeajamaan sohvaa. Olin maanantaina niin muissa maailmoissa, että unohdin jäädä neulomaan, enkä kehdannut tulla takaisin heti puolen tunnin päästä. xD

outi kirjoitti...

Kävin jo. Ostin jo. testasin sohvankin. Oli muuten hyvä. Ja kiitos ponnahdusikkunasta tänne kommenttipuolelle, jei!

Katju kirjoitti...

Onnittelut, upea putiikki sulla! Usutinkin jo kälyni sinne.

Villiviini kirjoitti...

Onpa upean näköistä! Oikein paljon onnea ja menestystä.

Lila kirjoitti...

Todella ihanan ja upean näköistä! Onnea ja menestystä kaupalle :)

- Virpi - kirjoitti...

Ihanan näköistä, harmi etten tule Ouluun käymään varmaan ennen syyslomaa. Onnea uuteen kauppapaikkaan ja menestystä.

Anonyymi kirjoitti...

Onnentoivotukset täältä Savostakin! :)

Oikeen viihtyisältä näyttää tuo sisustus liikkeessänne siellä Oulussa. Harmi vaan, että matka on liian pitkä täältä sinne, joten jääpi vain blogin varaan pistäytymiset.

Ostoksiahan onneksi voin tehdä näin
kauempaakin.. :D

Terkuin,
Raili