lauantai 10. marraskuuta 2012

Alpakkalapaset

Koska viime talvena käyttämäni lapaset kuluivat keväällä puhki, täytyi tehdä uudet. Dropsin sivuilta löysin tämän kivan mallin, jossa lapasen selkämykseen neulotaan simppeliä pitsikuviota. Lapaset on tehty Dropsin Nepalista 3 mm puikoilla. Lankaa lapasiin kului 71 g.


Lapaset olivat nopeat tehdä ja tykkäsin pitsikuviosta, joka oli yksinkertainen, mutta piti kuitenkin mielenkiintoa yllä. Ohjeessa resori tehdään 3,5 mm puikoilla ja itse lapasosa 4 mm puikoilla. Minä kuitenkin neuloin koko lapaset 3 mm puikoilla ihan siitä syystä, että unohdin vaihtaa puikkokokoa resorin jälkeen. No, hyvät ja tiiviit lapaset tuli. Tykkään tiukoista ja hyvin käteen istuvista lapasista, sellaisista etteivät ne valu kädestä, jollei kättä pidä nyrkissä.


Lisäksi muokkasin ohjetta jonkin verran peukalokiilan sekä kärkikavennusten osalta. Peukalokiilan tein omasta päästä, niin kuin sen olen tottunut tekemään. Myös ohjeessa on tehty peukalokiila, mutta eri silmukkamäärällä kuin itse tein. Tykkään kiilallisista peukuista, ne kun istuvat käteen kuin valettu. Myös kärkikavennusten osalta poikkesin ohjeesta, nimittäin silmukoin kärjen kiinni. Mielestäni siitä tuli kivempi kuin sumppuun kiristetyt viimeiset silmukat. Kaiken kaikkiaan nopea pikkutyö, joka lämmittää mieltä ja sormia! Lapasten alla olen pitänyt ohuita aluslapasia, ja hyvin olen tarjennut.


Muistutuksena vielä, että Dropsin Alpakkajuhla on käynnissä ja jatkuu vuoden loppuun asti. Nyt voi siis hankkia edullisesti langat vaikkapa näihin lapasiin.

6 kommenttia:

Hepsi kirjoitti...

Kauniit lapaset!

Lammas kirjoitti...

Kiitos vinkistä! Mulla olisi juuri sopivasti Nepalia odottelemassa.

Päivikki kirjoitti...

Samaa mieltä Hepsin kanssa. Ihanat.

Emma kirjoitti...

Noista ei varmaan tuule läpi kun noin pienillä puikoilla on tehty :D Mie neulon yleensä Nepalia vitosilla tai isommilla! Kauniit on :)

Marika kirjoitti...

Minusta myös on kivempi ettei lapaset pyöri käsissä vaan istuvat napakasti. Samoin sukat.

Kiitos lapasvinkistä sillä näitä olisi tosiaan nopea tehtailla joululahjoiksi.

Laura kirjoitti...

Kiitos kommenteista! Lapaset pitää kyllä tosi hyvin tuulta, kun ovat niin tiiviit. Yllättävän hyvät nämä ovat olleet pyöräillessä, vaikka lapasista usein tuulee silloin läpi.

Varmasti kiva joululahjaidea, ja siinä ohjeessahan on myös se kaulurin ja pipon ohje, jos haluaa ihan settiä alkaa tekemään :)