sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Eiliset KIPpailut

Olipa mahtava, että juuri eiliseksi sattui kaunis ilma. KIPpailimme tosiaan tuossa kauppaa vastapäätä olevassa puistossa ja nautimme samalla auringosta täysin siemauksin. (Minä tosin huomasin illalla, että aurinko oli onnistunut paistamaan kaula-aukkooni ja kaula ja rintamus vähän punoittivat. Hups.) Täällä Oulussa ei tänä kesänä olla vielä aiemmin juuri päästy lämmöstä nauttimaan, niin että nyt sitä kyllä osasi arvostaa.

Paikalle tuli mukavasti porukkaa ja oli tosi kiva hengailla muiden neulojien kanssa kaikessa rauhassa. Mieleen tuli, että tämmöisiä puistoneulontojahan voisi kyllä järjestää useamminkin, jos vain kauniita ilmoja riittää. Ehkä muutama ihminen ehtisi vähän spontaanimminkin järjestettäviin kesäneulomisiin?



Laurakin pääsi pitkän työviikon päätteeksi hengaamaan muiden neulojien kanssa ja ottamaan rennosti. Jopa lankakaupassa voi olla joskus vähän tylsä nököttää, jos ulkona on aurinko houkuttelemassa. Onneksi aurinko ei ehtinyt karata ennen työpäivän päättymistä.


Täytyy myöntää, että eilen ulkosalla aurinko meinasi saada minulta enemmän huomiota kuin neulominen. Kädet vaan aina lakkasivat hommistansa ja vähän väliä huomasin vain paistattelevani päivää. Tänään virtaa ja intoa on sitten ollut tavallistakin enemmän. Esimerkiksi Tainan päällä nähty paita pisti mieleni myllertämään ja päässä on pyörinyt jos jonkinlaiset raidat ja väriyhdistelmät. 



Onko muuten kyseessä tosineuloja vai vilukissa, jos neuloo kesälläkin villatakkia? Essin puikoilla oli tekeillä Rocky Coast Cardigan, ilmeisesti muuten jo toinen laatuaan. Eipä sillä, kuten todettua, täällä ei tänä kesänä ole ollut mitenkään suoranaisesti helteistä... Ehkä Essi ei vain anna yhden lämpimän päivän hämätä itseään?

Monilla muilla pukkasi sukkaa. Ja tottakai jollakulla oli kesken Cookie A -sukat. Tiinalla oli Pomatomukset tuloillaan ja näytti ihan älyttömän kivalta mallilta.


Itse jätin hetken järjen ääntä kuunneltuani keskeneräiset Bexini kotiin ja turvauduin sileään pyöröneuleeseen. Totesin, että ehkä on paras pelata varman päälle ja jättää purkamisriski vähän vähemmälle. Loppujen lopuksi Soft Silkistä neulominen ulkosalla oli ihan tarpeeksi nautinnollista. Lanka, joka sisällä näyttää täysin mattapintaiselta, hohti ulkona auringon valossa mielettömän kauniisti. Sääli, ettei kamera ihan täysin voinut sitä tallentaa.



Kaiken kaikkiaan eilisestä jäi hirmu mukava mieli. Jos sitä jaksaa taas tämänkin vähän harmaamman päivän tulevien kauniiden kesäsäiden toivossa.




Toivottavasti muuallakin on vietetty mukavia KIP-hetkiä.

6 kommenttia:

outi kirjoitti...

Kiitos vain seurasta! Aurinko teki tepposet minullekkin; hartiani ja toinen käsivarsi paloivat aika reippaasti. Nyt on sitten jäähdytelty sisätiloissa, joten sadepäivä sattui minulle sopivaan saumaan.:)

Essi kirjoitti...

Alituinen epäluulo on valttikorttini elämän henkiinjäämistaistelussa. Kuitenkin tulee lunta heti, jos ei ole varuillaan.

Ingi kirjoitti...

Tunnelmallisia kuvia: kyllä niistä kesäpäivän lämpö välittyy (ja omat varpaanikin kivasti esillä)!

Soile kirjoitti...

Täällä kans yksi jolta käsivarsi ja pala niskaa kärysi. Nooh, se kuuluu kesään ja nyt on taas kylmää ja sateista.

Niitä silmukkaseuran kokoontumisiahan voisi viettää joskus ulkosalla? Jos siis käy niin hassusti että tulee vielä lämpimiä ja aurinkoisia päiviä.

Laura kirjoitti...

Mulla kans illalla punotti käsivarret ja rintamus :)

Ihan samaa olen miettinyt kuin Soile, että jos vaan säät sattuvat kohdilleen Silmukkaseuran aikana, niin ehdottomasti vaan puiston puolelle! Mukavampihan siellä on kuin kuumassa sisätilassa :)

Elina kirjoitti...

Voi, teillä on näyttänyt olevan niin mukavaa.. Enkä taaskaan päässyt mukaan. Mutta kyllä minä vielä joskus yllätän :)