keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Lauantaina kehrätään

Ensi lauantaina (14.1.) kourallinen Oulun kehrääjiä kokoontuu täällä meidän kaupalla. Viime kerrasta onkin jo aikaa, se taisi peräti tapahtua vielä edellisissä tiloissa. Ja niin, tällä kertaa meille muistettiin ilmoittaankin, että ollaan tulossa. Ei sillä, en minä mitenkään traumatisoitunut viime kerrasta, jolloin ensimmäisenä paikalle ehtinyt kehrääjä pölähti ovesta sisään ja kysyi, olikohan hän mahdollisesti unohtanut mainita, että olivat tulossa. Päästin kehrääjät ihan kiltisti sisään ja olin vain tyytyväinen, kun oli koko päivän seuraa.

Tällä kertaa minä olen itsekin jo päässyt vähän vihkiytymään kehräämisen saloihin. Syksyn neuleretriitissä kävin Tuulian pitämän värttinäpajan ja kokeilinpa illalla vieläpä jonkun rukkiakin. Rukin kanssa tuntui aluksi siltä, että tämähän onkin ihan helppoa, mutta sitten onnistuin jotenkin päästämään kierteen villaan ja luultavasti koko topsi meni samantien pilalle. Hups.


Värttinöinti on minulta alkanutkin jo melkein sujua. Ihan täydellisesti ei vielä mene, välillä värttinä tippuu kolisten lattialle, (ja en siis tarkoita, että paiskaisin sen sinne ärsyyntyneenä), kun säie katkeaa. Värttinällä kehrääminen on silti ollut yllättävän koukuttavaa, varsinkin nyt ihan viime päivinä. Neulominen on jäänyt harmillisen vähälle, kun olen lumoutuneena tuijotellut säikeen ja langan syntymistä hyppysissäni. Sääli kun kaikkea ei voi tehdä yhtä aikaa...


Värttinäpaja oli muuten sen verran mainio kokemus, että olen intoillut siitä Laurallekin. Tässä vastikään aloimme Lauran ja Tuulian kanssa suunnitella pajan pitämistä täällä meilläkin, joten kannattaa olla kuulolla ja ehdottomasti ilmoittautua mukaan, kunhan tarkempaa tietoa asiasta tulee. Päivämäärää ei ole vielä selvillä, mutta infoilemme kyllä asiasta heti kun homma saadaan etenemään. Sitä ennen tulkaa ihmeessä lauantaina tänne joko kehräämään tai katsomaan vierestä, kuinka se tapahtuu. Tosin varoitan: jo pelkkä katsominenkin on äärimmäisen hypnoottista!

2 kommenttia:

Soile kirjoitti...

Aateltiin että tällä kertaa voisi olla ihan hyvä teillekin mainita että tulossa ollaan :D

pitäisiköhän kotiväellekin muistaa sanoa?

Raiku kirjoitti...

Eikö se riitä, että itse tietää? Muille selviää kyllä sitten ajallaan. :D