maanantai 2. huhtikuuta 2012

Nalle tuli taloon


Tadaa, se on valmis! Minun ensimmäinen nalleni. Ja ensimmäinen leluni kyllä myös. Ja se on söpö!


Ei tämä ehkä mikään mestarillinen taidonnäyte ole, mutta hyvin sympaattinen nalle tuli silti. Ja ensimmäinen on ensimmäinen, kyllä sitä varmaan kehittyy, kun enemmän tekee. Ja enemmän pitää tietysti tehdä, sillä kyllähän nalle kaverin tarvitsee. Muutamia eri värivaihtoehtoja jo vähän mallailinkin. Ja piti ihan testata, minkä värinen olisi kiva kumppani tälle esikoiselleni.



Arvoin hetken kahden ylläolevan vaaleanpunaisen välillä, ja valitsin ensimmäiseksi kaveriksi ylemmän kuvan korallin. Ei se varmaan parempi ole, mutta juuri sitä väriä tekee mieli virkata juuri nyt. Ajattelin käyttää beigeä lankaa päävärinä ja tehdä kuonon, korvat sun muut korallilla. 

Ja muuten. Ihan viikkoa ei nallen tekemiseen kyllä tosiaankaan oikeasti vierähdä, vaikka viime maanantaina tämän aloitinkin. Olen vain virkannut nallea lähinnä silloin aloittamispäivänä töissä ja tänään myöskin työpäivän aikana, jolloin on tietysti joutunut puuhailemaan aika paljon muutakin. Jos yhtä soittoa ehtisi virkata, ei varmaan kauaa nokka tuhisisi, sen verran pieni nalle on kyseessä. Lankaakin kului yhteensä alle viisikymmentä grammaa. Lankoja jäi itse asiassa sen verran paljon jäljelle, että toisen nallen voisi tehdä samoista langoista kun vain vaihtaisi värit nallessa toisin päin.


Ja nyt kun nalleni on valmis ja toinen on tuloillaan, on pää täynnä ideoita ja haaveita tulevista pikku kavereista. Haluan tehdä ainakin krokon, pupun ja kissan. Ja rottien kuoleman.


6 kommenttia:

Tiina kirjoitti...

Mitä nalle sai sisuksiinsa? :)

KahviKaneli kirjoitti...

Se on hieno!

Raiku kirjoitti...

Tiina: Täytin nallen lähinnä askarteluvanulla, mutta jätin kaikki langanpäät leikkaamatta ja täytteeksi nekin. Kaikki tassut ovatkin enimmäkseen langanpäiden täyttämät, vanua ei niihin juuri tarvinnut.

Hanna Riikka ja KahviKaneli: Kiitokset!

Kikka N kirjoitti...

Aivan IHKU! Söpöliini!

outi kirjoitti...

Kiitos ideasta. Kunhan oma virkattu noutajani on saanut lumet föönattua, laitan sille viikatteen kouraan ja se saa siirtyä myyräjahtiin. Yes!

Raiku kirjoitti...

Kikka: Kiitos! Olen samaa mieltä! :D

outi: Ai sullakin oli virkattu noutaja? Hienoa. Vilauta vaan sitä myyrille, niin tajuavat lähteä.