Lauantai ja työpäivä. Keittelin juuri itselleni kupin vihreää teetä ja odottelen, että se hautuu. Taisin aiemmin vähän turhan paljon innostua tuulettelusta kun nyt yhtäkkiä huomaan, että täällä kaupallahan on itse asiassa aika kylmä ja jotain lämmikettä on saatava. En ehkä ajatellut ihan loppuun asti asioita, en ainakaan sään kannalta. Eilen oli kirkas ja aurinkoinen päivä, tänään näyttää sataa tihuuttava ja on aika koleaa - sen perusteella voisi kuvitella, että ovien ja ikkunoiden aukipitäimiselle ei tänään ole ihan samaa tarvetta kuin eilen.
(Jos muuten teksti on jotenkin katkonaista, niin se johtuu siitä, että palvelen välillä asiakkaita. Se on vähän niin kuin ensisijaisempaa näin työaikana.)
Olen mietiskellyt neulomista ja itseäni ja muita neulojia viime päivinä. Sitä miten miellämme omat taitomme ja miten uskallamme käyttää niitä. Vaikka selvästi kaikki olemme tässäkin asiassa yksilöitä, olen ollut huomaavinani myös joitakin yleisiä piirteitä neulojien suhtautumisessa harrastukseensa ja väittäisin, että kyse on jossain määrin kulttuurisidonnaisesta piirteestä. (Voisi sanoa, että olen huomaamattani päässyt tekemään kenttätutkimusta asiasta.)
Hmm... mitenkähän tämän muotoilisin? Ehkä helpointa olisi ensimmäisenä viitata erääseen blogipostaukseen, joka alun perin sai minut ajattelemaan asiaa omalla kohdallani. Se oli melko uuden blogin, (tosin kylläkin tätä blogia vanhemman),
Ihkuusin, teksti
amatööriydestä. Älkää säikähtäkö blogin nimeä! Se kuulostaa joo tosi ällöltä ja hempeämieliseltä ja on väännös teinikielisestä sanasta, kyllä, mutta sen sisältö on oikeastaan tosi asiaa. Ja tuo amatööriysjuttu ennen kaikkea kolahti ja jäi pyörimään mieleeni.
Lyhyesti. Amatööriys sanana on melko värittynyt ja ymmärrämme sen varmaan lähes poikkeuksetta pääasiassa peräti negatiivisena. On vähän noloa olla amatööri. Amatööri = aloittelija, huono, harrastelija. Jotain sellaista. Harrastelija. Huomatkaa sanavalintani. Eikö kuulostakin aika paljon harrastajaa epäpätevämmältä?
Entäpä jos asiaa lähestyttäisiinkin toiselta kannalta? Siltä, mitä sana amatööri on oikeastaan aiemmin tarkoittanut ja mitä sen pitäisi tarkoittaa vieläkin, ainakin jos minulta kysytään.
"Amatööri tarkoittaa yleisterminä jonkin harrastajaa [...]
Sanana amatööri perustuu latinan verbiin amare, rakastaa. Tästä johdettu amator, kirjaimellisesti "rakastaja", viittaa siihen, että amatööri voi suhtautua intohimoisesti (ammattilaista intohimoisemmin) kiinnostuksensa kohteeseen, harrastukseen", alkaa Ihkuusin blogipostaus Tavoitteena amatööriys. Käykää lukemassa. Teksti on lyhyt ja ytimekäs ja täyttä asiaa.
Minä rakastan neulomista. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. En hallitse kaikkea, ja olen välillä miettinytkin, että mitäs tämä on, tyyppi ei itsekään ole neulonut vielä kaikilla tekniikoilla ja muka on töissä lankakaupassa... mutta hei, ihan höpsöä! Tärkeintähän tässä on se, että minua kiinnostaa. Minä olen innoissani ja opin koko ajan uutta. Ja sama koskee kaikkia neulojia, jotka minä olen tavannut tai joiden blogia olen lukenut.
Minä olen nyt kuulkaa sitä mieltä, että jokaisen täytyy katsoa itsessään sitä puolta, joka on kiinnostunut asioista ja joka haluaa oppia, ei sitä, joka ei vielä osaa. Ja aivan ehdottomasti olen myös sitä mieltä, että jos joku upea mutta vaikealta vaikuttava neule kiehtoo, sitä kannattaa kokeilla pelotta. Riippuen omista siihen asti hankituista kyvyistä neuleen toteuttaminen vaatii enemmän tai vähemmän aikaa, mutta jos on oikein ihastunut johonkin, se aika ja vaiva kannattaa uhrata. Palkinto on suuri. Ja jos nyt sitten epäonnistuisikin, (vaikka aina hei voi purkaa), niin entäs sitten? Varmasti prosessin aikana taidot karttuvat joka tapauksessa.
Pyydän etukäteen anteeksi nyt seuraavaa kulahtanutta sanontaa: kukaan ei ole seppä syntyessään. Sen sijaan amatööriksi pääsee heti kun jostain oikein tosissaan innostuu, ja se voi tapahtua milloin tahansa. Ja sehän riittää! Olkaamme amatöörejä!
Neulomisentäyteistä viikonloppua kaikille neulojille (paitsi niille, joita ei just nyt huvita)
ja ihanaa äitienpäivää äideille!
